tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesämysli



Itse tehdystä myslistä innostuneena ajattelin että vanhempanikin voisivat siitä tykätä - niinpä tein sitä heille viime jouluna lahjaksi, ja he ihastuivat siihen heti! Isäni on monta kertaa pyytänyt minua tekemään heille mysliä uudestaan, ja nyt lomalla siihen tarjoutui tilaisuus. Samalla äitini sai keittiössä seurata myslin valmistusta, ja nyt hänkin osaa itse täyttää tyhjentyneen myslipurkin aina tarvittaessa.

Kävimme yhdessä äitini kanssa ostamassa aineet mysliä varten, ja äitini toiveiden mukaisesti teimme siitä marjaisan. Matkalla kesämökille pysähdyimme perinteisesti Lähiruokatori Heilassa ja löysin sieltä hunaja-spelttimuroja, joita oli koikeilun vuoksi ostettava. Kokeilu oli onnistunut, sillä spelttimurot toivat myslin rakenteeseen vaihtelua, ja näyttivät kerrassaan hempeiltä marjaisan myslin seassa.

Löysimme kesämökin kaapista vanhan lasipurkin, johon jätimme lopun myslin odottamaan kesämökille seuraavaksi saapuvaa tätini perhettä. Lasin läpi hohtavat mansikat ja spelttimurot olivat kuin karkkeja, jotka vain odottivat syöjiään. Toivottavasti kesäterveiset meni maukkaana perille!

10 dl kaurahiutaleita
2 dl pellavansiemeniä
2 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl pakastekuivattuja mansikoita
0,5 dl kuivattuja mustikoita
1,5 dl hunaja-spelttimuroja
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl juoksevaa hunajaa

Mysli tehdään Herkkumyslin ohjeen mukaan. Eli hiutaleet, siemenet ja pähkinät paahdetaan, ja marjat sekä spelttimurot lisätään jälkeenpäin jäähtyneeseen mysliseokseen. Nauti mysli maustamattoman luonnonjogurtin sekä tuoreiden marjojen kera.

Vinkki: Kauniiseen lasipurkkiin säilötty mysli on myös loistava kesätuliainen kylään tai mökille mennessä!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Metsämarjasmoothie


Ahh, mustikka-aika on taas täällä! Ja tänä vuonna niin runsaana, että metsät ovat sinisenään näistä pienistä marjoista. Jos vain sietää mennä metsään hyttysten ja paarmojen syötiksi niin takuu varmasti on kokonainen, tai vähintään puoli ämpärillistä marjoja matkassa.

Vietin viikon kesälomastani vanhempieni kanssa kesämökillä, ja yhteisvoimin äitini kanssa saimme noin 30 litraa mustikoita kerättyä. Vasta viimeisinä päivinä löysimme kunnon apajan, josta poimuriin tarttui jokaisella huitaisulla noin puoli desiä sinistä marjaa. Harmi vain, että hermoni eivät ole terästä kun kyse on ympärillä pyörivistä paarmoista, ja jouduinkin jättämään leikin monesti kesken.

Vaan saalis oli silti tarpeeksi muhkea, jotta saimme monta kiloa mustikkaa pakkaseen ja saimme viikon aikana nauttia mustikkapiirakasta, mustikkarävelöstä, mustikkamaidosta ja mustikkahillosta - ja tietty tästä metsämarjasmoothiesta!

Mustikan lisäksi myös metsämansikkaa löytyi yllättävän paljon - en ole varmaan ikinä nähnyt niin runsaasti metsämansikkaa että sitä olisi kannattanut poimia muualle kuin suoraan suuhun. Tienposket huusivat punaisena kun yritti palata mustikkametsältä tai käydä iltalenkillä. Pakkohan ne oli jäädä vielä poimimaan vaikka kuinka hyttyset söi, mutta kyllä kannattikin!

1 dl mustikoita
1,5 dl metsämansikoita
2 rkl mansikkamehutiivistettä
1 dl maitoa
2 dl maustamatonta luonnonjogurttia

Mittaa marjat reunalliseen astiaan ja survo. Kaada marjat korkeaan astiaan (esim. mehukannu) ja lisää loput aineet. Sekoita kunnes seos on tasaista. Kaada lasiin ja nauti!

Minulla oli ohjetta toteuttaessa käytössä kesämökin keittiövarustus, joten käytin marjojen survomiseen ja aineiden sekoittamiseen ihan vain haarukkaa. Hyvin toimi silläkin, mutta tietysti jos käytössä on tehosekoitin, voi kaikki aineet kaataa sinne ja hurauttaa itselleen raikkaan ja terveellisen janojuoman!