Paahdettu chévre sekä punajuuret

Vietin viime viikonlopun Helsingissä vanhempieni luona ja sain jälleen kassillisen ruokaa tuotavaksi mukanani Lahteen. Viikonlopun tähteiden lisäksi äiti oli pakannut mukaani punajuuria, jotka halusin valmistaa tavalla, jolla muistin äitinikin aina ne valmistavan. Näitä uunissa paahdettuja punajuuria ei voita mikään muu paitsi ätini valmistamat rakuunaporkkanat. Tuttavallisemmin "yrttiporkkanat" ovat olleet minun ja veljeni herkkua niin kauan kuin pystyn vain muistamaan. Yritin itsekin tehdä näitä porkkanoita kerran, mutta tulos ei maistunut lainkaan samalta, enkä sen jälkeen ole niiden valmistamista yrittänytkään. Mutta kyllä joku päivä vielä...

Chévren resepti taas on kotoisin eräästä vanhempieni luona vietetystä illasta, kun osallistuimme koko perheen voimin ruoanlaittoon ja isälle annoimme tehtäväksi vahtia chévrekiekkojen paahtumista uunissa. Olimme monesti aikaisemminkin lämmittäneet chévreä uunissa, mutta tällä kertaa isä päätti omistautua tehtäväänsä oikein kunnolla ja etsi jostakin ohjeen, jolla chévrestä tuli aivan mahdottoman hyvää. Reseptiä minulla ei tähän hätään ollut, mutta soveltamalla sain aikaiseksi aika hyvän lopputuloksen, jossa maut olivat kohdillaan.

Paahdettu chévre saksanpähkinöiden sekä makean balsamico-hunajahunnun kera muodosti täydellisen makuyhdistelmän paahdetun punajuuren kanssa. Suosittelen lämpimästi, tämä oli todellinen Nam-elämys!

Tästä määrästä riittää kahdelle hengelle.

2 punajuurta
oliiviöljyä
sormisuolaaa
mustapippuria

3 cm kiekko chévreä
luomu hunajaa
balsamicoa
saksanpähkinöitä

erilaisia salaatteja
muutama basilikan lehti

Kuori ja paloittele punajuuret. Laita punajuuret syvään mikronkestävään astiaan pienen vesitilkan kera. Ripottele päälle sormisuolaa ja mikrota noin 5 minuuttia (ei täydellä teholla jos mahdollista).

Laita mikrotetut punajuuret uunivuokaan (ilman nestettä) ja ripottele päälle oliiviöljyä, mustapippuria ja sormisuolaa. Paista uunissa 200 asteessa kunnes punajuuret ovat kypsyneet ja saaneet väriä.

Valmista seuraavaksi chévre. Halkaise chévre kahdeksi, noin 1,5 cm:n paksuiseksi kiekoksi. Aseta kiekot leivinpaperin päälle uunipellille.

Sekoita kulhossa juokseva hunaja sekä tilkka balsamicoa keskenään. Lusikoi ja levitä seos chévrekiekkojen päälle.

Hienonna saksanpähkinät joko morttelissa tai veistä käyttäen. Asettele chévrekiekkojen päälle keko murskattuja saksanpähkinöitä.

Laita chévret uuniin vasta kun punajuuret näyttävät valmiilta. Siirrä punajuuret uunin keskitasolta alemmas ja aseta chévret uunin yläosaan. Paista muutama minuutti tai kunnes juusto sekä pähkinät ovat saaneet hieman väriä. Kannattaa varoa etteivät chévret sula liikaa, sillä silloin niitä on hankala nostaa lautaselle. Kannattaa siis vahtia chévrejä uunin vieressä niiden paistumisen ajan.

Asettele chévret sekä punajuuret erilaisten, revittyjen salaattien ja basilikan lehtien päälle, joita on maustettu oliiviöljyllä, balsamicolla, sormisuolalla sekä mustapippurilla. Nauti heti, jotta chévre sekä punajuuret ovat vielä lämpimiä.

Kuivatut omenat

Olen aina pitänyt kuivatuista omenoista, ja edelleen jouluisin, kun äitini tekee kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä asetelman puiseen tarjoiluvatiin, muistaa hän laittaa sinne myös kuivattuja omenoita minua varten.

Kokeilin jo pari syksyä sitten kuivata itse omenoita tällä ohjeella, ja lopputulos oli todella onnistunut. Sitruunan kirpeys antaa mukavaa raikkautta omenan omalle maulle, ja hunajan makeus tasoittaa hieman tätä pirkeyttä.

Hyvin kuivatut omenat säilyvät ainakin muutaman kuukauden suljetussa pussissa. Pidempään en ole raaskinut enkä malttanut kokeilla omenoiden säilymistä vaan ne on yleensä aika nopeasti syöty pois, sellaista herkkua kun mielestäni ovat!

Koska en itse omista kuivuria, on äitini tänä syksynä kuivattanut minulle omenoita tällä reseptillä. Suuri kiitos siis äitille näistä herkuista! Kuvan taka-alalla näkyy myös äitini kuivaamia omenoita, joita ei ole maustettu millään ja ne on jätetty paksummiksi ja pehmeämmiksi kuin etualalla olevat, tämän ohjeen mukaan tehdyt. Mausteita tai ei, kuivatut omenat ovat aina ihan parhaita.

Suuri kiitos myös veljelleni, joka toi reissultaan minulle teetä, jonka kanssa sitruunaiset omenat sopivat erinomaisesti nautittaviksi!

kotimaisia omenoita
sitruunan mehua
hunajaa

Pese omenat ja poista niistä siemenkota omenaporalla. Älä kuitenkaan kuori omenoita. Leikkaa omenoista ohuita siivuja.

Purista sitruunasta mehu ja sekoita siihen pieni määrä hunajaa. Uita omenasiivuja hetki sitruunan mehussa ennen kuin laitat ne kuivuriin kuivumaan. Omenasiivut ovat kuivuneet tarpeeksi kun ne ovat muuttuneet koviksi. Kuivauksen jälkeen omenasiivut kuitenkin imevät ilmasta kosteutta itseensä ja pehmenevät siitä hieman.

Shanghai

Veljeni pääsi koulunsa kautta kahden viikon ekskursiolle Shanghaihin enkä olisi millään malttanut odottaa mitä ihanuuksia veljeni keksisi tuoda tuliaisina. Olin toivonut syömäpuikkoja ja "lepuuttajia", joiden olemassaolo on suomalaisissa kaupoissa täysin ignorattu. Olin myös toivonut yllätys-yllätys teetä, ja tämänkin toiveen oli veljeni kuullut.

Eikä hän tuonut mitään tavallista puruteetä, vaan "teekukkia", jotka avautuvat pallomaisesta muodostaan kukaksi kuumassa vedessä. Samantyyppisiä "teekukkia" myydään myös Suomessa, esimerkiksi Stockmann myy erinäköisiä ja -makuisia kappaleita Herkku-osastollaan.

Mutta nämä "teekukat" ovat kyllä vertaansa vailla ihan kaikessa. Kiinasta tuodut pienien vesimelonien näköiset pallot olivat niin söpö näky kun avasin rasian, jonka veljeni minulle ojensi. En saanut katsettani irti vuorottelevista vaaleista ja tummista raidoista sekä kirkkaan pinkistä navasta. Tuoksu "teekukissa" oli makea ja hieman heinäinen.

Eikä "teekukka" ollut pahannäköinen käytössäkään. Se aukesi yllättävän nopeasti ja vihreät "lehdet" muuttivat värinsä yhtenäiseksi. Pinkki kukka sen sijaan pysyi yhtä räikeänä ja skarppina ihan loppuun saakka. Eikä makukaan ollut huono. Odotin hentoa makua, mutta se olikin yllättävän voimakas, ja vettä piti lisätä aina kun kuppi oli enää puolillaan, muuten tee muuttui kitkeräksi. Olisihan "teekukan" voinut nostaa kupista poiskin, mutta mielestäni tämänkaltaiset teet ovat tarkoitettu tuomaan maun lisäksi myös esteettisyyttä teehetkeen.

Luumu-kaurapaistos vol. 2

Olen säilyttänyt muutama viikko sitten poimimiamme luumuja parvekkeella sekä jääkaapissa, ja ne ovat säilyneet todella hyvin. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat käyttökelpoisia, ja niistä suurimman osan käytinkin tähän paistokseen.

Uhkasin tehdä aiemmin leipomastani luumu-kaurapaistoksesta omanlaiseni version eli hieman terveellisemmän paistoksen. Vanhemmiltani saadut tuliaiset pääsivät käyttöön ja sopivat todella hyvin tähän versioon paistoksesta. Varsinkin saksanpähkinät olivat mitä herkullisin lisä tähän jälkiruokaan!

500 g tuoreita luumuja
3 rkl luomu hunajaa
2 rkl perunajauhoja
kanelia
tuore vaniljatanko

25-40 g voita
kaurahiutaleit
1,5 rkl fariinisokeria
noin 1 dl kuorittuja saksanpähkinöitä
kanelia

Pese ja halkaise luumut ja poista niistä kivet. Sekoita luumujen joukkoon hunaja, kaneli sekä perunajauhot.

Halkaise tuore vaniljatanko pituussuunnassa ja keitä sitä 4 ruokalusikallisessa kiehuvaa vettä noin 5 minuuttia. Nosta vaniljatangon palat vedestä ja pyyhi sen sisältä mustat siemenet pois veistä apuna käyttäen. Lisää vaniljansiemenet sekä "vaniljavesi"luumujen joukkoon.

Sulata kattilassa voi ja lisää siihen kaurahiutaleita sen verran, että sulanut voi imeytyy hiutaleisiin, mutta ne eivät kuitenkaan jää turhan kosteiksi. Lisää loput aineet ja sekoita.

Kaada ensin luumuseos uunivuokaan. Ripottele luumujen päälle kauramuru ja laita vielä muutama voinokare paistoksen päälle.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes kaurahiutaleet ovat tarpeeksi paahtuneet. Mitä vähemmän rasvaa on kaurahiutaleisiin verrattuna, sitä nopeammin hiutaleet tummuvat paiston aikana. Vahdi siis luumu-kaurapaistosta paiston aikana jotta kaurahiutaleet eivät pääse palamaan.

Anna luumu-kaurapaistoksen vetäytyä hetki ja nauti vaikka omatekoisen vaniljajäätelön kera. Luumu-kaurapaistoksen voi tehdä etukäteenkin edellisenä päivänä, sillä paistos ei yhtään huonone vietettyään yön jääkaapissa. Kylmänä nautittuna luumu-kaurapaistos ei ole aivan niin kirpeätäkään. Vaikka itse tosin pidin paistoksesta kirpeänä sekä lämpinä kylmän jäätelön kera!

Vaniljajäätelö tuoreesta vaniljasta

 
Vanhemmiltani saadut tuoreet vaniljatangot polttelivat sormissani ja päätinkin kokeilla vaniljajäätelön tekoa nyt kun hallussani oli tuoretta vaniljaa. Olin jo pitkään halunnut tehdä itse jäätelöä reseptillä, jota olen jo monesti käyttänyt. Sen reseptin olen kuitenkin kokenut toimivimmaksi mansikoilla maustettuna, joten päätin käyttää toista reseptiä tämän aidon vaniljajäätelön tekoon.

Lopputuloksena syntyi ihanaa keltaista, mustilla vaniljansiemenillä viimeisteltyä kermajäätelöä. Maku olisi tosin voinut olla hieman voimakkaampi, mutta maultaan ja koostumukseltaan siitä tuli ihan kunnon jäätelöä. Varsinkin luumu-kaurapaistoksen kanssa jäätelö maistui erityisen hyvälle.

3 kananmunaa
1,5 dl tomusokeria
3,3 dl kuohukermaa
1 tuore vaniljatanko

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi. Vaahdon tulee olla niin kovaa että se pysyy paikallaan, vaikka kulhon kääntää ylösalaisin.

Vaahdota keltuaiset yhdessä tomusokerin kanssa. Tomusokeri tulee lisätä keltuaisten joukkoon siivilän läpi. Muuten jäätelöstä tulee paakkuista.

Vaahdota vielä kerma omassa kulhossaan. Lisää kerma- ja valkuisvaahdot keltuaisvaahdon joukkoon varovasti nostellen.

Halkaise tuore vaniljatanko pituussuunnassa ja keitä sitä 4 ruokalusikallisessa kiehuvaa vettä noin 5 minuuttia. Nosta vaniljatangon palat vedestä ja pyyhi sen sisältä mustat siemenet pois veistä apuna käyttäen. Lisää vaniljansiemenet sekä "vaniljavesi" jäätelöseoksen joukkoon.

Kaada jäätelömassa pakastusrasiaan ja pakasta. Kahden kolmen tunnin pakastamisen jälkeen sekoita jäätelömassaa, jotta sen rakenteesta tulee hyvä. Anna pakastua vielä noin kolme tuntia ja nauti sellaisenaan tai vaikkapa luumu-kaurapaistoksen kera.

Geneve

 Vanhempani viettivät pidennetyn viikonlopun ystäväpariskuntansa luona Genevessä. En olisi ikinä osannut arvata mitä he sieltä keksivät tuoda tuliaisina.

Äiti oli löytänyt paikalliselta torilta tuoretta vaniljaa, jota toi sekä minulle että veljelleni tuliaisiksi. En ollut aikaisemmin nähnyt tuoreita vaniljatankoja, ja pieni taustatutkimus oli tarpeen sillä en yhtään tiennyt mitä voisin niillä tehdä. Tuoreen vaniljatangon voi tietenkin kuivata jos sille ei löydä käyttöä, mutta sen voi myös tuoreena laittaa suljettuun astiaan sokerin kanssa ja tehdä näin vaniljasokeria. Tuoreen vaniljatangon sisältä saa myös otettua talteen arvokasta maltoa, eli hienoja mustia siemeniä jotka sijaitsevat tangon sisällä. Maltoa ei saa talteen kuivasta vaniljasta, vaan tangon pitää olla vielä tuore ja elastinen. Malton talteen ottoa kokeilinkin esimerkiksi vaniljajäätelöä tehdessä.

Vaniljan lisäksi vanhempani toivat mukanaan Genevestä myös saksanpähkinöitä. Ei ehkä tavallisin tuominen ulkomailta vaikka uudet makuelämykset ovatkin aina hirmuisen mielenkiintoisia. Vanhempani toivat kahdenlaisia saksanpähkinöitä, joissa toisissa ihastuin makuun ja toisissa tarinaan.

Ensimmäiset saksanpähkinät oli äiti löytänyt paikalliselta torilta ja ne olivat tuoreita. Jopa niin tuoreita että ne hikoilivat niin paljon että äidin piti kuivattaa niitä tovi uunissa. Suomessa myytävät saksanpähkinäthän ovat siis kuivattuja, mitä rehellisesti sanottuna en ollut ikinä tullut edes ajatelleeksi.

Tuoreuden huomasi heti pähkinää särkiessa. Pähkinän sisus pysyi kasassa ja särjetyn kuoren pystyi repimään pois sisuksen ympäriltä. Kuoritulla pähkinällä oli pehmeä ja elastinen koostumus. Siinä oli jännä maku, sillä se maistui muuten samalta kuin kuivatut saksanpähkinät, mutta yksi tietty aromi nousi näissä tuoreissa pähkinöissä ylitse muiden. Kuivatessa ja paahtaessa tämä aromi luultavasti heikkenee ja lopputuloksena on maku, jonka tunnistamme Suomessa myytävistä saksanpähkinöistä. Mutta tämä tuoreista saksanpähkinöistä saatu makuelämys oli tuliainen vertaansa vailla.

Toisenlaiset saksanpähkinät, joita vanhempani toivat mukanaan, olivat kuivattuja mutta niillä oli niin ihastuttava tarina takana. Vanhempani tosiaan asuivat matkansa ajan ystäväpariskuntansa luona, joilla on talo Genevessä. Perheen mies käy usein läheisessä metsässä kävelyllä koiransa kanssa, ja tässä metsässä kasvaa saksanjalopähkinöitä, eli puita joissa nämä pähkinät kasvavat. Pähkinöiden poimiminen puista on kiellettyä mutta pudonneet yksiöt saa maasta kerätä talteen. Perheen mies poimii pähkinöitä mukaansa näillä lenkeillään ja kuivattaa niitä kellarissaan kolmen vuoden ajan. Kuinka hienolta tämä kuulostaa?

Toki ulkomailla varmasti ajatellaan samoin meidän marja- ja sienivarannoistamme, mutta on aina ihastuttavaa kuulla mitä muissa maissa luonnonvaraisesti kasvaa ja ihmiset käyvät poimimassa omiin tarpeisiinsa.

Näiden kuivattujen pähkinöiden maku oli moninkertaisesti voimakkaampi kuin Suomessa myytävien saksanpähkinöiden, lieneekö syynä kuivaustapa, herttainen tarina tai jokin muu. Mutta mielestäni todellista lähiruokaa suoraan luonnosta, vaikka päätyminen minun kätösiini vaatikin muutaman lentomailin.

Suppilovahveropiirakka ruispohjalla

 

Sen lisäksi että saimme viime viikonloppuna kerättyä takapihalta oivan sadon, kävimme myös metsässä katsastamassa mitä muuta luonnolla olisi meille tarjottavaa. Pientä jännitystä piti yllä samana päivänä alkanut hirvestyskausi ja metsän laitaan jätetyt autot, joiden omistajilla saattaisi näin ensimmäisenä päivänä vielä olla liipasinsormi herkässä. Ainoaksi kiusaksi osoittautuivat kuitenkin hirvikärpäset, joiden kanssa minulla palaa hermot hyvinkin nopeasti.

Koiramme oli mukana ja sen hypellessä iloisesti keppi suussa uudelleen, ja yhä uudelleen kaatuneiden puunrunkojen yli saimme nopeasti kerättyä ämpärin puolilleen punaista puolukkaa. Avomieheni isä oli mukana tietäen parhaat marjastus- ja sienestyspaikat, ja sen ansiosta löysimmekin vielä reilu puoli ämpärillistä suppilovahveroita. Myös mustia torvisieniä löytyi sen verran, että niistä tehtiin illalla keitto koko porukalle. Puolukoista teimme smoothiet aamupalaksi sunnuntaina ja puolet suppiksista saimme mukanamme Lahteen, ja niistä syntyi tämä maukas suolainen piirakka.

Suosittelen kokeilemaan tätä ruispohjaa tavallisen vehnätaikinan sijasta. Rukiinen pohja sopi suolaiselle sienipiirakalle paremmin kuin hyvin. Ruispohjasta tuli todella maukas ja murea, ja jogurtti teki siitä ihanan mehevän.

Ruispohja

1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
100 g voita
suolaa
1 dl maustamatonta luonnonjogurttia

Sekoita jauhot, voi ja suola keskenään. Lisää jogurtti ja vaivaa taikinaksi. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Laita piirakkapohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamista.

Täyte

13 dl tuoreita suppilovahveroita
puolikas tuore chili
4 salottisipulia
40 g pekonia
puoli punttia persiljaa
3 munaa
2,5 dl ruokakermaa
0,5 dl maitoa
yrttisuolaa
mustapippuria
valkopippuria

Pilko sienet pienemmiksi ja paista kuivalla pannulla kunnes kaikki neste on haihtunut. Siirrä kulhoon odottamaan.

Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja paista pannulla rapeaksi. Siirrä odottamaan talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy niistä pois.

Kuullota pannulla silputtu sipuli ja chili. Pekonista pannulle jäänyt rasva antaa niille makua, joten voit hyvin käyttää sitä paistamiseen.

Silppua persilja ja lisää se sienien sekaan muiden aineiden kanssa. Kaada seos ruispohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Mangolassi

Tämä makea intialainen jogurttijuoma sopii raikkautensa ansiosta nautittavaksi ihan milloin vain. Mangolassi sopii välipalaksi tai pieneen makeannälkään jälkiruoaksi. Koska tuoreiden mangojen hinta pistää välillä kirpaisemaan, eikä oikean kypsyisiä yksilöitä ole aina kaupoissa saatavilla, käy tölkitetty mango myös hyvin tämän smoothien tekemiseen. Nämä valmiiksi kuoritut mangoviipaleet ovat ainakin arkiaamuisin kovin mieluisa vaihtoehto.

Tästä määrästä tulee 3 annosta.

tuore mango tai 1 tölkki mangoiipaleita (á 425 / 230 g)
2,5 dl maustamatonta luonnonjogurttia
1 dl maitoa
1-2 rkl luomu hunajaa

Kuori ja pilko mango / valuta mangoviipaleet ja laita ne blenderiin muiden aineiden kanssa. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää hunajaa tarvittaessa. Anna seoksen viiletä jääkaapissa 20-30 minuuttia tai tarjoile jäämurskan kera.

Kaunis luumuhillo

Saimme kuin saimmekin poimittua loput luumupuiden sadosta ja vielä hillouksenkin jälkeen meille jäi noin 6 kiloa luumuja syötäväksi sellaisenaan tai käytettäväksi ruoanlaittoon. Lisää luumua sisältäviä reseptejä on siis luvassa!

Kauniin värinen luumuhillo tuoksuu makealta ja näyttää herkulliselta keltaisine luumunpuolikkaineen.
Tällä ohjeella valmistuu noin 7-8 dl suussa sulavaa hilloa. Itselläni oli viisi 1,5 desin hillopurkkia ja hillo riitti juuri näihin purkkeihin.

1 kg tuoreita luumuja
500 g hillosokeria
2 dl vettä
puolikkaan sitruunan mehu

Kiehauta vesi ja kaada kuuma vesi luumujen päälle kulhoon. Kuoret irtoavat näin helpommin. Kuori luumut, puolita ne ja poista niistä kivet. Luumut kypsyvät nopeasti kiehuvassa vedessä, joten pehmeät luumut kannattaa yrittää kuoria niin, että saat myös niistä valuvan nesteen talteen.
(Luumujen kuorimista helpottaa kumihanskojen käyttö, jotka kädessä kuumat luumut eivät polta sormia ja luumujen kuoriminen onnistui ilman veistä.)

Kiehauta vedestä, sokerista ja sitruunan mehusta paksuhko liemi. Kaada sitruunasta puristettu mehu siivilän läpi kattilaan, jotta sitruunamehu olisi mahdollisimman kirkasta ja hilloon ei eksy siemenenpalasia tai hedelmälihaa.

Lisää kuoritut luumut kattilaan ja anna seoksen keittyä miedolla lämmöllä hieman kiehuen noin 15 minuuttia. Sekoita välillä.

Kuori vaahto pois hillon pinnalta. Hyvä apuväline tähän on pieni kastikekauha. Itse kuorin vaahtoa pois useaankin otteeseen aina sekoitusten välissä.

Hillopurkkien käsittely:

Jotta hillo säilyisi pilaantumatta on tärkeää käsitellä hillopurkit huolellisesti. Itse keitän, lämmitän ja vielä desinfioin purkit ennen hilloamista varmistaakseni mahdollisimman puhtaan lopputuloksen. Jopa työvälineet on hyvä käyttää kiehuvan veden kautta.

Keitä kattilassa vesi ja upota lasiset hillopurkit kiehuvaan veteen niin, että ne uppoavat veden alle kokonaan. Keitä myös kannet.

Nostele hillopurkit ja kannet pois kiehuvasta vedestä ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle ylösalaisin. Silikonipäiset pihdit toimivat tässä hommassa kuin unelma. Kiehuvan veden kaataminen pois lasipurkeista käy niillä turvallisemmin sillä ne eivät lipsu kuten tavalliset pihdit. Muista, ettet koske paljain käsin lasipurkkien tai kansien sisäpintoihin tai ulkokierteisiin.

Laita lasipurkit 50 asteiseen uuniin kuivumaan hetkeksi.

Kun purkit ovat hieman kuivuneet ota ne uunista ja kaada yhteen niistä muutama sentti viinaa. Itse taisin tällä kertaa käyttää kossua. Sulje purkin kansi, heiluta lasipurkkia niin että viina desinfioi koko sisäpuolen ja kaada viina seuraavaan purkkiin. Toista kunnes kaikki purkit ja kannet on käsitelty.
Huom! Lasipurkit ovat tässä vaiheessa kuumia ja ne jäähtyvät kun ne otetaan ulos uunista ja sisälle kaadetaan kylmää nestettä. Älä siis kierrä kantta kovin tiukalle, sillä jäähtyessään se kiristyy ja lopputuloksena sinulla on suljettu hillopurkki, jossa on 2 senttiä viinaa pohjalla. Tämän kokeneena (ja huonoin käsilihaksin varustettuna) suljen nykyään kannen hyvin löyhästi kiinni ja kääntelen hillopurkkia tiskialtaan yllä, jotta mahdollisesti ulos valuva viina ei sotke koko keittiötä.

Näiden kaikkien vaiheiden jälkeen hillopurkit ovat niin puhtaita, että hillo säilyy niissä pilaantumatta ja oikeassa lämpötilassa pidettynä vuosia.

Kaada hillo lasipurkkeihin. Hilloa ei saisi valua purkin ulkokierteisiin, joten tässä työvaiheessa on hyvä käyttää apuna isosuista trattia. Jos sellaista ei ole käytössä voit helposti askarrella sellaisen muovi- tai pahvimukista leikkaamalla siitä pohjan irti. Muista käyttää myös tämä apuväline kiehuvassa vedessä, mieluusti jopa kastaa se viinaan.

Täytä hillopurkit kierteiden alareunaan asti ja kierrä kansi niin tiukalle kuin saat. Itse laitoin vielä teelusikallisen konjakkia jokaiseen hillopurkkiin hillon päälle ennen kannen sulkemista. Tämä myös suojaa hilloa pilaantumiselta.

Purkitusvaiheessa hillo on vielä todella löysää mutta älä anna sen häiritä. Seuraavaan aamuun mennessä hillon pitäisi olla jähmettynyttä.

Laita hillopurkit yöksi viileään ja tarkista aamulla että kansien keskiosa on painunut alas. Kun hillo purkitetaan ja kansi suljetaan kuumana, syntyy hillopurkin sisälle jäähtyessä alipaine, joka vetää kannen keskiosan sisälle. Näin tiedät että hillo on tiiviisti säilötty. Jos keskiosa on ponnahtanut takaisin ylös ennen hillopurkin avaamista on purkkiin päässyt ilmaa ja hillo mitä luultavimmin pilaantunut (jos hillo on ollut säilöttynä pitkään. Jos keskiosa ei laskeudu ollenkaan tai se ponnahtaa ylös melkein heti säilömsien jälkeen, on hillo tietenkin vielä syötävää mutta se kannattaa käyttää mahdollisimman pian.)