Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välipalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välipalat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Aurinkonektari


Huh, hellettä!

Juoma kylmistä hedelmistä viilentää kummasti, eikä sen tekokaan vaadi paljoa ponnistelua. Tämä pirteän kirpeä, viilee ja makee nektari on mitä mainioin lisä nautiskelijoiden aurinkoiseen päivään!

Alkuperäinen ohje Jolien sivuilta.


1 verigreippi
1 appelsiini
2 passionhedelmää

Kuori ja pilko verigreippi sekä appelsiini. Hurauta niitä hetki tehoskeoittimessa. Puolita passionhedelmät ja kaavi hedelmäliha tehosekoittimeen. Hurauta seos sopivan tasaiseksi.
(Jos juomassa olevat rikkoutuneet passionhedelmän siemenet häiritsevät, voit siivilöidä juoman ennen nauttimista.)

Kunnon vilunväreet ja helpotusta helteeseen saat, kun lisäät vielä jäämurskaa juoman sekaan. Ja eikun aurinkoon!


tiistai 7. toukokuuta 2013

Pirteän päivän smoothie



Nyt kun luontokin alkaa pikkuhiljaa heräilemään ja muuttumaan vehreämmäksi, eikä mene kuin muutama lämmin päivä että nuput yksi toisensa jälkeen aloittavat iloisen poksahtelunsa ja avautumisensa kauniiseen eri vihreiden loistoon, on minunkin vihdoin aika toteuttaa pitkään mielessä ollut smoothieresepti!

Tästä tehojuomasta löytyy yhtä sun toista päivän piristäjää, muutaman tässä mainitakseni....

- kiivi on C-vitamiinin lähteenä ainutlaatuinen - yksi kiivi sisältää päivän saantisuosituksen C-vitamiinin osalta
- omenasta saa ruoansulatusta edistävää kuitua sekä runsaasti eri vitamiineja
- pinaatti sisältää erittäin paljon omega 3 -rasvahappoja, ja kasvin sisältämä K-vitamiini sitoo kalsiumia auttaen sen imeytymistä kehoon

Lisäksi smoothien raaka-aineet sisältävät muun muassa monia eri B-vitamiineja, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, proteiinia sekä hyviä rasvoja.

Jos ei tällä mixillä lähde päivä käyntiin niin ei sitten millään. Pirteää alkua lämpeneviin päiviin!

3 kiiviä
1 omena (Granny Smith)
1 banaani
iso kourallinen tuoretta pinaattia
mantelimaitoa

Kuori ja pilko hedelmät. Laita hedelmät sekä pesty pinaatti tehosekoittimeen ja hurauta tasaiseksi.

Lisää mantelimaitoa kunnes smoothien paksuus on mieleinen.

Nauti heti tai tee jo edellispäivänä valmiiksi seuraavaa aamua varten. Piristysruiske on näin jo heti herätessä odottamassa sängystä nousevaa päivän pirteintä peipposta!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mustikka-kookos-keksit


Olen viime aikoina seurannut Kiitos Hyvää -blogia, joka on nuoren hyvinvointivalmentajan pitämä hyvinvointiblogi. Nimensä mukaan blogi tarjoaa hyvää mieltä ja vinkkejä hyvään oloon. Yhdellä sanalla kuvattuna blogi on Raikas - positiivinen kirjoitustyyli ja valoisat, kauniit kuvat vievät mielen ihan muualle. Blogia lukiessa kummasti tuntuu, että saisi lisää virtaa omaan päivään!

Koska kiinnostukseni luonnonmukaisia raaka-aineita kohtaan on viime aikoina ollut kasvussa, on tämä blogi juuri sitä mitä nyt tarvitsen pitämään tätä kipinää yllä. Herkullisen kuuloiset, luonnonmukaisista raaka-aineista koostuvat resptit oikein kutsuvat kokeilemaan niitä!

Ensimmäisenä päätin kokeilla näitä herkullisia keksejä, joita bloggaaja mainosti aamupalakekseinä. Raaka-aineluetteloa katsoessa keksit tosiaan näyttäisivätkin sopivan aamupalaksi, tai vaikka terveellisiksi välipalakekseiksi päiväkahvin seurana.

Nämä keksit on leivottu kaikkia aisteja ajatellen, ja sekä ulkoista että sisäistä hyvinvointia varten! Näitä keksejä syödessä tiedän mitä vastata, kun joku kysyy minulta "mitä kuuluu". 

1 dl manteleita
3 dl kaurahiutaleita (luomu)
2 dl kookoslastuja (luomu)
1/2 tl suolaa
3 banaania
5 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä (luomu)
1 rkl juoksevaa hunajaa (luomu)
1/2 tl aitovaniljaa
1,5 dl mustikoita (pakkasesta)

Hienonna mantelit muruksi tehosekoittimessa. Sekoita kaurahiutaleet, kookoslastut ja suola kulhossa. Lisää mantelimuru seoksen joukkoon.

Soseuta banaanit haarukalla ja sekoita kuivien aineiden joukkoon.

Sulata kookosöljy juoksevaksi vesihauteessa ja lisää seoksen joukkoon. Lisää myös hunaja ja aitovanilja.

Lisää viimeisenä jäiset mustikat. Sekoita ne joukkoon muutamalla kauhaisulla, jotta ne eivät värjäisi taikinaa.

Tee taikinasta lusikoiden avulla noin 2 ruokalusikan kokoisia palloja leivinpaperin päälle. Litistä niitä hieman, vaikka lusikkaa apuna käyttäen. Ripottele päälle jäisiä mustikoita ja kookoslastuja.

Paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes keksit ovat saaneet hieman väriä.

Nauti heti lämpiminä tai säästä välipalaksi seuraaville päiville.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Seesam-rosmariini näkkileipä


Olin jo pitkään halunnut leipoa itse näkkileipää, ja nyt viimein sain hyvän syyn herkkukorin varjolla ottaa hieman aikaa ja kokeilla näkkileivän tekoa. Kuten tavallista, selailin erilaisia reseptejä netsitä ja parhaimmalla kuvalla ja mielestäni houkuttelevimmilla ainesosilla varustettu resepti pääsee testiin. Tämän ohjeen alkuperäinen versio "Ihana näkkileipä" löytyy siis osoitteesta Maku.fi.

3 tl anista
1 rkl fenkolinsiemeniä
12 g hiivaa
5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
6 dl hiivaleipäjauhoja

voiteluun:

3 kpl valkuaisia
tilkka vettä

koristeluun:

1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
3 rkl rosmariinia
merisuolaa


Mittaa anis ja fenkoli mortteliin ja jauha niitä jotta ne rikkoituisivat hieman.

Mittaa kädenlämpöinen vesi isoon kulhoon ja liota hiiva siihen. Lisää hunaja, mausteet ja suola.

Sekoita jauhot toisessa kulhossa keskenään ja lisää desi kerrallaan taikinan joukkoon. Paras työkalu taikinan vaivaamiseen on oma käsi, mutta suosittelen käyttämään kumihanskaa tätä tehdessä. Tahmea taikina on paljon mukavampi ja helpompi irroittaa hanskasta. Varsinkin pitkillä kynsillä varustetuille naisille kumihanskan käyttö on suositeltavaa. Lisää jauhoja kunnes taikina ei enää ole tarttuvaista.

Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.

Sillä välin paahda seesaminsiemenet, pellavansiemenet ja rosmariini pannulla. Muista käännellä siemeniä tiuhaan sillä ne tummuvat kuumalla pannulla nopeasti. Seesaminsiemenet rupeavat poksumaan kuumentuessaan, joten siinä vaiheessa koin itse tarpeelliseksi lopettaa siementen paahtamisen.


Kauli taikinasta ohut levy ja paina siitä muotin avulla pieniä lättyjä. Käytä apuna riittävästi jauhoja, jotta taikina ei tartu pöytään tai kaulimeen. Pyyhi irtojauhoja taikinan pinnalta pois ennnen pellille asettamista, sillä jauho palaa herkästi kuumassa uunissa.

Pistele lättyihin haarukalla reikiä. Näin näkkärit ovat uunista tullessaan litteitä, ilman pistelyä uunista tulee ulos pieniä ilmatyynyjä kun taikinaan on jäänyt ilmaa sisälle. Voitele valkuais-vesiseoksella ja ripottele päälle pannulla paahdettuja siemeniä sekä sormisuolaa. Ole varovainen suolan annostelun suhteen, näkkärit eivät tarvitse kuin muutaman murusen suolaa pinnalleen.

Paista näkkäreitä 250 asteessa 5-7 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa ja seuraile näkkäreiden tummumista, näiden pienten reunat tummuvat hyvin nopeaan.

Jäähdytä näkkärit tasaisella alustalla. Esimerkiksi leivinpaperilla peitetty pelti toimii hyvin. kun pelti on täynnä, aseta näkkäreiden päälle uusi leivinpaperi ja lado näkkäreitä siihen uudeksi kerrokseksi.

Tarjoiluehdotus: Näkkärin päällä nautittavaksi sopivat kaikki juustot, mutta erityisesti brie sekä Castello Ruohosipuli tuorejuusto kera luumuhillon (uskokaa tai älkää!) sopivat näkkärin päälle kuin unelma.



Herkkukoriin näkkärit pääsivät pienissä sellofaanipusseissa etiketin sekä maustelistauksen kera.


torstai 11. lokakuuta 2012

Kuivatut omenat


Olen aina pitänyt kuivatuista omenoista, ja edelleen jouluisin, kun äitini tekee kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä asetelman puiseen tarjoiluvatiin, muistaa hän laittaa sinne myös kuivattuja omenoita minua varten.

Kokeilin jo pari syksyä sitten kuivata itse omenoita tällä ohjeella, ja lopputulos oli todella onnistunut. Sitruunan kirpeys antaa mukavaa raikkautta omenan omalle maulle, ja hunajan makeus tasoittaa hieman tätä pirkeyttä.

Hyvin kuivatut omenat säilyvät ainakin muutaman kuukauden suljetussa pussissa. Pidempään en ole raaskinut enkä malttanut kokeilla omenoiden säilymistä vaan ne on yleensä aika nopeasti syöty pois, sellaista herkkua kun mielestäni ovat!

Koska en itse omista kuivuria, on äitini tänä syksynä kuivattanut minulle omenoita tällä reseptillä. Suuri kiitos siis äitille näistä herkuista! Kuvan taka-alalla näkyy myös äitini kuivaamia omenoita, joita ei ole maustettu millään ja ne on jätetty paksummiksi ja pehmeämmiksi kuin etualalla olevat, tämän ohjeen mukaan tehdyt. Mausteita tai ei, kuivatut omenat ovat aina ihan parhaita.

Suuri kiitos myös veljelleni, joka toi reissultaan minulle teetä, jonka kanssa sitruunaiset omenat sopivat erinomaisesti nautittaviksi!

kotimaisia omenoita
sitruunan mehua
hunajaa

Pese omenat ja poista niistä siemenkota omenaporalla. Älä kuitenkaan kuori omenoita. Leikkaa omenoista ohuita siivuja.

Purista sitruunasta mehu ja sekoita siihen pieni määrä hunajaa. Uita omenasiivuja hetki sitruunan mehussa ennen kuin laitat ne kuivuriin kuivumaan. Omenasiivut ovat kuivuneet tarpeeksi kun ne ovat muuttuneet koviksi. Kuivauksen jälkeen omenasiivut kuitenkin imevät ilmasta kosteutta itseensä ja pehmenevät siitä hieman.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Mangolassi


Tämä makea intialainen jogurttijuoma sopii raikkautensa ansiosta nautittavaksi ihan milloin vain. Mangolassi sopii välipalaksi tai pieneen makeannälkään jälkiruoaksi. Koska tuoreiden mangojen hinta pistää välillä kirpaisemaan, eikä oikean kypsyisiä yksilöitä ole aina kaupoissa saatavilla, käy tölkitetty mango myös hyvin tämän smoothien tekemiseen. Nämä valmiiksi kuoritut mangoviipaleet ovat ainakin arkiaamuisin kovin mieluisa vaihtoehto.

Tästä määrästä tulee 3 annosta.

tuore mango tai 1 tölkki mangoiipaleita (á 425 / 230 g)
2,5 dl maustamatonta luonnonjogurttia
1 dl maitoa
1-2 rkl luomu hunajaa

Kuori ja pilko mango / valuta mangoviipaleet ja laita ne blenderiin muiden aineiden kanssa. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää hunajaa tarvittaessa. Anna seoksen viiletä jääkaapissa 20-30 minuuttia tai tarjoile jäämurskan kera.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Puolukkasmoothie


Eilisestä puolukkasoseesta innostuneena otin aamuksi sulamaan muutaman desiä puolukkaa, joista ajattelin hurauttaa meille aamusmoothiet. Olen aina pitänyt puolukkaa hieman vieraana marjana, jolle ei keksi käyttöä. Puolukassakaan en ollut käynyt ennen viimeisintä mökkireissua, jolloin äiti pakotti poimimaan litran ihan vain ajankuluksi. Seisoin nimittäin toimettomana vieressä ja katsoin kun hän niitä poimi. Puolukoiden poimiminen ei ollut hullumpaa, ja nyt kun olen makuunkin ihastunut niin saattaapi olla, että tänä syksynä tulee vielä puolukkaan lähdettyä.

Puolukan terveysvaikutuksia on tutkittu vähän, mutta se sisältää muiden kotimaisten marjojen tavoin runsaasti hyvinvoinnille tärkeitä ravintoaineita. Puolukka nimittäin on vähäenerginen ja runsaskuituinen E-vitamiinin lähde, joka sisältää runsaasti antioksidantteja ja polyfenoleja, jotka vähentävät esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tiedot puolukan koostumuksesta viittaavat myös siihen, että sillä olisi samankaltaiset terveysvaikutukset kuin karpalolla. Se sisältää samoja yhdisteitä kuin karpalokin, joka tunnetusti vaikuttaa virtsateiden terveyteen. Puolukka edistää myös elimistön toimintaa, pitää suoliston terveenä ja edistää raudan sekä kivennäisaineiden imeytymistä. Puolukassa onkin potentiaalia kansainvälisesti tunnetuksi superfoodiksi, mutta valitettavasti tutkimustietoa marjasta on vielä liian vähän. Parhaimmassa tapauksessa puolukka tulee kuitenkin vetämään vertoja jo mainetta saaneille acai- ja gojimarjoille.

Eli ei kun puolukkaan, siellä meitä odottaa parhaimmassa tapauksessa 400 miljoonaa kiloa poimimatonta, puhdasta marjaa!

2 dl puolukoita
puolikas banaani
1 omena (Royal Gala)
1 dl omenamehua
1 rkl luomu hunajaa

Kaada puolukat tehosekoittimeen ja soseuta. Pilko hedelmät ja lisää ne tehosekoittimeen kahdessa erässä soseuttaen välissä. Lisää omenamehua sen mukaan, minkä paksuista seoksesta haluat. Tarkista lopuksi maku ja lisää hunajaa maun mukaan. Soseuta ja nauti heti!

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesämysli



Itse tehdystä myslistä innostuneena ajattelin että vanhempanikin voisivat siitä tykätä - niinpä tein sitä heille viime jouluna lahjaksi, ja he ihastuivat siihen heti! Isäni on monta kertaa pyytänyt minua tekemään heille mysliä uudestaan, ja nyt lomalla siihen tarjoutui tilaisuus. Samalla äitini sai keittiössä seurata myslin valmistusta, ja nyt hänkin osaa itse täyttää tyhjentyneen myslipurkin aina tarvittaessa.

Kävimme yhdessä äitini kanssa ostamassa aineet mysliä varten, ja äitini toiveiden mukaisesti teimme siitä marjaisan. Matkalla kesämökille pysähdyimme perinteisesti Lähiruokatori Heilassa ja löysin sieltä hunaja-spelttimuroja, joita oli koikeilun vuoksi ostettava. Kokeilu oli onnistunut, sillä spelttimurot toivat myslin rakenteeseen vaihtelua, ja näyttivät kerrassaan hempeiltä marjaisan myslin seassa.

Löysimme kesämökin kaapista vanhan lasipurkin, johon jätimme lopun myslin odottamaan kesämökille seuraavaksi saapuvaa tätini perhettä. Lasin läpi hohtavat mansikat ja spelttimurot olivat kuin karkkeja, jotka vain odottivat syöjiään. Toivottavasti kesäterveiset meni maukkaana perille!

10 dl kaurahiutaleita
2 dl pellavansiemeniä
2 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl pakastekuivattuja mansikoita
0,5 dl kuivattuja mustikoita
1,5 dl hunaja-spelttimuroja
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl juoksevaa hunajaa

Mysli tehdään Herkkumyslin ohjeen mukaan. Eli hiutaleet, siemenet ja pähkinät paahdetaan, ja marjat sekä spelttimurot lisätään jälkeenpäin jäähtyneeseen mysliseokseen. Nauti mysli maustamattoman luonnonjogurtin sekä tuoreiden marjojen kera.

Vinkki: Kauniiseen lasipurkkiin säilötty mysli on myös loistava kesätuliainen kylään tai mökille mennessä!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Metsämarjasmoothie


Ahh, mustikka-aika on taas täällä! Ja tänä vuonna niin runsaana, että metsät ovat sinisenään näistä pienistä marjoista. Jos vain sietää mennä metsään hyttysten ja paarmojen syötiksi niin takuu varmasti on kokonainen, tai vähintään puoli ämpärillistä marjoja matkassa.

Vietin viikon kesälomastani vanhempieni kanssa kesämökillä, ja yhteisvoimin äitini kanssa saimme noin 30 litraa mustikoita kerättyä. Vasta viimeisinä päivinä löysimme kunnon apajan, josta poimuriin tarttui jokaisella huitaisulla noin puoli desiä sinistä marjaa. Harmi vain, että hermoni eivät ole terästä kun kyse on ympärillä pyörivistä paarmoista, ja jouduinkin jättämään leikin monesti kesken.

Vaan saalis oli silti tarpeeksi muhkea, jotta saimme monta kiloa mustikkaa pakkaseen ja saimme viikon aikana nauttia mustikkapiirakasta, mustikkarävelöstä, mustikkamaidosta ja mustikkahillosta - ja tietty tästä metsämarjasmoothiesta!

Mustikan lisäksi myös metsämansikkaa löytyi yllättävän paljon - en ole varmaan ikinä nähnyt niin runsaasti metsämansikkaa että sitä olisi kannattanut poimia muualle kuin suoraan suuhun. Tienposket huusivat punaisena kun yritti palata mustikkametsältä tai käydä iltalenkillä. Pakkohan ne oli jäädä vielä poimimaan vaikka kuinka hyttyset söi, mutta kyllä kannattikin!

1 dl mustikoita
1,5 dl metsämansikoita
2 rkl mansikkamehutiivistettä
1 dl maitoa
2 dl maustamatonta luonnonjogurttia

Mittaa marjat reunalliseen astiaan ja survo. Kaada marjat korkeaan astiaan (esim. mehukannu) ja lisää loput aineet. Sekoita kunnes seos on tasaista. Kaada lasiin ja nauti!

Minulla oli ohjetta toteuttaessa käytössä kesämökin keittiövarustus, joten käytin marjojen survomiseen ja aineiden sekoittamiseen ihan vain haarukkaa. Hyvin toimi silläkin, mutta tietysti jos käytössä on tehosekoitin, voi kaikki aineet kaataa sinne ja hurauttaa itselleen raikkaan ja terveellisen janojuoman!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kanelipannukakku



 Tulimme kotiin viikonlopun jälkeen mukanamme avomieheni vanhempien koira sekä kassillinen ruokaa. Tyhjensimme heidän jääkaappinsa heidän lähtiessä reissuun ulkomaille, ja mukaan tarttui maatiaiskananmunia sekä parasta ennen -päivänsä nähnyt Valion söpö uutuusmaito Hilja. Valio Hilja on vanhanajan maito, jossa rasvapitoisuus vaihtelee lehmien ja vuodenajan mukaan, ja rasva nousee maidon pintaan kuten vastalypsetyn lehmän maito. Kaiken lisäksi Valio Hilja -maitotölkki on silmiähivelevän kaunis vanhanajan tunnelmaa luovalla herttaisella ulkonäöllään.

Näistä raaka-aineista valmistuva kanelinen pannukakku kruunattiin ystäväni tekemällä mansikkahillolla, jota oli ihana pieni lasipurnukka jääkaapissa vielä odottelemassa käyttöön pääsyä. Maatilan kanamunat, vanhanajan maito ja itsepoimitut mansikat - kotimaisuus ja ruoan herttaisuus täysi sata!

8 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl suolaa

Kaada maito kulhoon, sekoita joukkoon kananmunat ja vehnäjauhot. Mausta kanelilla ja suolalla. Sekoita.

Anna taikinan oleutua jääkaapissa noin 30 min.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja paista pannukakkua uunin keskitasolla noin 25 min.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Raakasuklaa-hedelmämysli



Mysli pääsi taas loppumaan, ja tällä kertaa päätin marjaisan sekoituksen sijaan kokeilla uutta mixiä, johon laittaisin ainakin raakasuklaata! Olin jo kauan halunnut kokeilla kyseistä raaka-ainetta, ja nyt minulla oli siihen oiva tilaisuus!

Raakasuklaahan on yksi terveellisimmäistä ruoka-aineista sisältäen paljon arvokkaita ainesosia. Raakasuklaaseen käyettyjä raaka-aineita ei missään valmistuksen vaiheessa kuumenneta, jolloin kaikki kaakaon hyvät ominaisuudet löytyvät myös raakasuklaasta. Raaka kaakaon painosta jopa 10% on antioksidantteja, mikä on noin 10 kertaa enemmän kuin esimerkiksi mustikassa! Raaka kaakao sisältää kaikista maailman ruoka-aineista suurimpia pitoisuuksia magnesiumia ja kromia sekä korkeita pitoisuuksia esimerkiksi sinkkiä, rautaa, kuparia, rikkiä ja C-vitamiinia. Kaakaon huikeimmat ominaisuudet linkittyvät aivojemme toimintaan ja raaka kaakao sisältää runsaasti mielialaamme kohottavia välittäjäaineita tai niiden rakennusaineita.

Raakasuklaa on siis aivan eri asia kuin kaupassa myytävät suklaat. Vaaleisiin suklaalevyihin on käytetty vain muutama kaakaopapu, ja loput massasta on sokeria ja epäterveellisiä rasvoja. Vaikka kaupassa myytävät tummat suklaat sisältävätkin suuren määrän kaakota, on niidenkin raaka-aineet prosessoituja, eli kaakaon hyvät ominaisuudet ovat kuumentamisen myötä hävinneet.

Lisää mielenkiintoisesta aiheesta voit käydä lukemassa raakasuklaa.com-nettisivuilta, missä kerrotaan tarkemmin raakasuklaasta ja sen terveysvaikutuksista.

Tein myslin Herkkumyslin ohjeen mukaisesti jättäen goji-marjat sekä pakastekuivatut mansikat tällä kertaa pois. Niiden sijasta lisäsin uunista tulleen ja jähtyneen myslipohjan sekaan kuivattua banaania, kuivattua pehmeää omenaa sekä raakasuklaata.

Punnitse&Säästä myy raakasuklaata pienissä patukoissa, joista sitä oli helppo pilkkoa myslin sekaan. Punnitse&Säästä on muutenkin mainio paikka käydä hakemassa raaka-aineita mysliin. Vaikka kilohinta joissain tuotteissa onkin hieman kalliimpi kuin kaupan vastaavissa tuotteissa, on etuna se että tuotetta ei tarvitse ostaa valmiissa paketeissa vaan saat itse kauhoa pussiin haluamasi määrän. Uusia tuotteita ja makuja kokeillessa onkin mukavaa että tuotetta voi ostaa vain muutaman gramman ison paketin sijasta.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Verigreippismoothie


Citymarketissa alkoi eilen hintaralli, ja tietty piti heti mennä nuuskimaan mitä ihania tarjouksia siellä olisikaan! En päässyt hedelmäosastoa pidemmälle, kun huomasin että sopivasti olisi tarjouksessa hedelmiä smoothieta varten. Lisäksi löysin vielä tarjouksessa olevan jääteen, joten tämä herkkujuoma on siis pelkistä tarjoustuotteista valmistettu - ihan loistavaa! Smoothiemakerini ei ollutkaan hetkeen ollut käytössä, joten tuntui kivalta hurauttaa muutamat smoothiet sillä iltapalaksi.

Äitini on tulossa tänään yökylään luokseni, ja aineksia jäi eilisestä sen verran sopivasti että taidanpa hemmotella äitiä raikkaalla smoothiella tänään. Verigreippismoothieta ja valkoviiniä - äitienpäivä alkakoon jo tänään!

puolikas verigreippi
puolikas banaani
mandariini
puolikas omena
sitruunajääteetä

Kuori ja pilko hedelmät. Kuori verigreippi sekä mandariini siten, että hedelmän pinnalla olevaa valkoista "hörstettä" tulee mahdollisimman vähän mukana. Itse lohkoin greipin sekä mandariinin ja poistin vasta sitten kuoren veitsen avulla.

Kaada pilkotut hedelmät tehosekoittimeen ja sekoita. Oma tehosekoittimeni on sen verran pieni että laitoin ensin vain puolet hedelmistä jotta ne soseutuisivat. Lisää lopuksi hyväksi katsomasi määrä jääteetä ja sekoita smoothie tasaiseksi. Itse jätin smoothieen hieman purutuntumaa, eikä ollut yhtään huono idea! Smoothie on muuten todella greippisen makuinen, joten oli ihan mukava lisä että välillä suun täyttikin vihreän omenan maku.

Raikas smoothie kannattaa nauttia heti, sillä banaanilla on ikävä tapa maustaa ruoka, johon sitä on lisätty. Kerran tein virheen, että säästin seuraavaan aamuun smoothieta, johon olin banaania lisännyt, ja eihän se miltään muulta kuin banaanilta sitten maistunutkaan!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lapsuuden mansikkarahka



Äidin tekemä makea ja kuohkea mansikkarahka oli minun ja veljeni ehdoton herkku, jota äiti satunnaisesti teki ja tarjosi iltapalana. Täysin oikeaa aineiden suhdetta en tiedä mutta kutakuinkin tällä tavoin äiti rahkan valmisti. Pitkään aikaan en tällä tavalla tehtyä rahkaa ole maistanut, mutta yhtä hyvältä se nyt maistui kuin silloin lapsuudessakin äidin tekemänä.

2 dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mansikoita

Vaahdota kerma kuohkeaksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa joukkoon sokerit. Älä jätä kermavaahtoa kovin löysäksi, vaan vaahdota se kunnolla jäykäksi. Lisää sekaan maitorahka ja sekoita nuolijaa käyttäen seos tasaiseksi.

Lisää lopuksi mansikat. Teemaan sopivasti löysin pakastimesta äidin tekemää mansikkasurvosta, jota käytin rahkassa. Survotut mansikat ovat paras vaihtoehto rahkaa tehdessä, sillä ne maustavat koko rahkan mutta sekaan tulee myös sattumia. Kokonaisia mansikoita käyttäessä kannattaakin niitä survoa haarukalla hieman, jotta koko rahka maustuu mansikoista.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Mustikkasmoothie



Olin ottanut mustikoita pakkasesta sulamaan aamuista jogurttiannosta varten, mutta pussi oli niin iso, että mustikoita oli yli aamujen tarpeen. Jotteivät rakkaat, kalliit mökkimustikat vain menisi hukkaan niin päätin tehdä iltapakasi terveelliset, sokerittomat mustikkasmoothiet minulle ja avomiehelleni.

Mustikkahan on yksi suomalaisista superruoista, ja on jopa suositeltavaa että näitä suomalaisia "supermarjoja" nautittaisiin jopa 2 desiä päivässä. Voisin kirjoittaa ja kehua mustikan maasta taivaisiin tässä blogissa, mutta ehkä kiinnostuneimmat voivat itse käydä lukemassa tästä linkistä aiheesta enemmän. Sivulla on paljon asiaa myös muista superruoista sekä niiden terveysvaikutuksista. Kannattaa käydä lukemassa!

Parasta mustikassa kuitenkin on se, että näitä yltiöterveellisiä pikku herkkupaloja saa vapaasti poimia luonnosta mielin määrin, eikä maksa muuta kuin hieman aikaa ja vaivaa. Ihanaa!

Tästä ohjeesta tulee 2-3 annosta.

3 dl maustamatonta luonnonjogurttia
3 dl mustikoita
1 banaani
1 rkl hunajaa

Mittaa jogurtti ja mustikat tehosekoittimeen ja sekoita. Lisää paloiteltu banaani sekä hunaja, ja sekoita ainekset tasaiseksi seokseksi.

Tarjoile kylmänä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Mustikkarahka


Helppo ja terveellinen välipala, jonka voi tehdä oman maun mukaan melkein mistä marjoista tai hedelmistä vain.

4 dl maitorahkaa
n 2-3 dl maustamatonta luonnonjogurttia
n 2 dl mustikoita
sokeria
vaniljasokeria
1/3 banaani

Kaada maitorahkat kulhoon. Kaada sekaan jogurttia sen verran, että seoksen koostumus on mielestäsi sopiva. Itse laitan yleensä suhteessa vähemmän jogurttia kuin rahkaa, sillä pidän rahkasta paksuhkona.

Sekoita joukkoon tuoreet tai sulaneet mustikat. Jo pieni määrä sulaneita mustikoita riittää maustamaan tämän määrän, mutta todella marjainen rahka on enemmän minun makuuni. Eli oman maun mukaan taas lisätään marjoja.

Talviaikaan ei tuoreita marjoja juuri ole saatavilla, joten nyt se edelliskesän uurastus palkitaan! On ihanaa avata pakastin ja tutkia, mitä kaikkia marjoja sieltä löytyykään! Ja jos oman pakastimen tilanne näyttää heikolta, on rakkaalla äidillä yleensä antaa kotiin viemisiksi muutama rasiallinen itse poimittuja marjoja.

Lisää rahkan sekaan vielä ripaus sokeria ja hiukkasen enmmän vaniljasokeria. Tämä peittää maitorahkan hieman happamaa makua, ja vaniljasokeri antaa mukavan tuoksun ja hennon maun rahkalle.

Nauti mustikkarahka myslin tai hedelmien kera, tai ihan vain sellaisenaan. Itse lisäsin aamupalakulholliseen tällä kertaa banaania, sopii muuten todella hyvin mustikoiden kanssa!

torstai 23. helmikuuta 2012

Herkkumysli



Kesällä maistoin avomieheni äidin tekemää mysliä, jonka mallina oli käytetty Kemikaalicocktailin herkkumyslin ohjetta. Olin jo pitkään halunnut itse tehdä myslini, sillä kaupan sokeriversiot eivät ole minua houkuttanut. Ihastuin reseptiin ja päätin kokeilla sitä itsekin! Parasta tässä on se, että mysliin voi laittaa käytännössä mitä vain oman mauan ja mieltymysten mukaan. Itse olen nyt innostunut pakastekuivatuista luomumarjoista, joita saa mm. Punnitse&Säästä -myymälöistä ja joistakin hyvin varustelluista ruokakaupoista. Tällä kertaa ostin S-Marketista Green-All-Naturalin pakastekuivattuja mansikkalastuja ja tein marjaisen myslisekoituksen tulevia aamuja varten.

10 dl kaurahiutaleita
2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl sesaminsiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
1 dl rusinoita
1 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl goji-marjoja
1,5 dl pakastekuivattuja mansikoita

Sekoita kaurahiutaleet, siemenet ja murskatut hasselpähkinät keskenään. Kuumenna öljy (ei kiehuvaksi) hunajan kera isossa kattilassa. Hunajan määrä vaikuttaa myslin makeuteen, joten sitä voi laittaa sekaan oman maun mukaan. Itse olen yleensä laittanut noin 0,5 dl, mikä ei vielä hirveästi valmiissa mysliseoksessa maistu. Kippaa hiutaleseos kattilaan ja pyörittele niin, että hunajaöljy on tasaisesti sekoittunut seokseen.

Levitä mysli pellille leivinpaperin päälle ja laita 175 asteisen uunin keskiosaan noin 15 minuutiksi. Mysli palaa helposti ja paiston aikana sitä kannattaakin pitää silmällä, ja käännellä kerran tai pari. Jos mysli näyttää tummuvan liikaa, kannattaa se mieluummin otta ulos uunista ennen aikojaan, palanut mysli ei ole kovin hyvän makuista tai hajuista.

Anna myslin hieman jäähtyä ja kaada se sitten isohkoon kulhoon. Lisää sekaan rusinat, goji-marjat ja pakastekuivatut mansikat.

Tarjoiluehdotus: Nauti 1 dl herkkumysliä maustamattoman jogurtin lisänä, terveellinen aloitus päivälle tai vaikka välipalana. Jos pakkasessa on vielä edelliskesästä marjoja jäljellä, ovat ne maukas lisä myslin ja jogurtin kanssa.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Hedelmäsmoothie



Mikä olisikaan parempi aamun aloitus kuin raikkaista hedelmistä tehty smoothie! Jos sinulla on aamun kiireissä aikaa kaivaa tehosekoitin kaapin perältä, niin ehdit varmasti valmistaa itsellesi tämän nopean ja helpon smoothien. Ohjeesta syntyy kaksi lasillista appelsiinista aamuherkkua, jolla voi aloittaa päivän kevyesti!

1 appelsiini
1 pss (150 g) smoothie hedelmiä (pakaste)
1 dl maustamatonta luonnonjugurttia
1 rkl hedelmäjuomatiivistettä
1 rkl juoksevaa hunajaa

Kuori ja pilko appelsiini. Laita tehosekoittimeen. Laita sekaan myös sulaneet smoothie hedelmät. Itselläni oli pakkasessa Rainbown Smoothie Hedelmiä, jossa on valmiiksi pilkottuna ananasta, mangoa ja papaijaa. Hedelmäpalojen kannattaa antaa sulaa kunnolla, sillä jäiset papaijat jäävät helposti pyörimään tehosekoittimeen sen kummemmin hajoamatta. Soseuta.

Lisää joukkoon reilu desilitra maustamatonta luonnonjugurttia, juoksevaa hunajaa ja hedelmäjuomatiivistettä. Jääkapista löytyi Fun Lightin Ananas-guanabana -juomatiivistettä, joka on todella vahvaa ja makeaa. Jos käytät jotakin muuta mehutiivistettä tai tuoremehua, kannattaa seosta maistella aineiden lisäysten välillä.

Varmista että kaikki aineet ovat soseutuneet ja sekoittuneet keskenään, ja että maku on kohdillaan. Laita smoothie vielä hetkeksi jääkaappiin oleutumaan ennen tarjoilua.