tiistai 7. helmikuuta 2012

Hunajakanasalaatti



Koska lähden huomenna reissuun (ja avomies lähti jo tänään) oli päivälliseksi tiedossa mitä ikinä jääkaapista sattuikin löytymään. Eilisestä oli sopivasti jäänyt yli yksi kanan rintafilee, josta sai maittavan lisän salaattiin. Salaattitarpeitakin jääkaapista löytyi aika mukavasti. Annoksesta tuli todella iso, tällä salaatilla lähtee se suurinkin nälkä.

1 kanan rintafilee
oliiviöljyä
kasvis/salaattimaustetta
soijaa
juoksevaa hunajaa
jäävuorisalaattia
erivärisiä kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2 avocado
salaattijuustokuutioita (vedessä)
paahdettua sipulirouhetta
balsamicoa

Leikkaa kanan rintafilee suupalan kokoisiksi kuutioiksi.

Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja sekoita lämpimän öljyn sekaan kasvis/salaattimaustetta. Itse käytän Pyhä Olavi -merkkistä, lisäaineetonta ja suolatonta yrttimaustetta, jonka olen ostanut Heinolasta Heilan lähiruokatorilta. Samaa tuotetta löytää myös mm. Helsingistä, Laispalatsissa toimivasta Eat&Joy Maatilatori -myymälästä.

Lisää kuumaan öljymausteseokseen kanapalat ja anna kypsyä välillä käännellen. Kun kanapalat ovat lähes kypsiä, lisää joukkoon tilkka soijaa ja juoksevaa hunajaa. Itse puristin hunajan suoraan purkista sen kummemmin laskematta, mutta noin 2-3 ruokalusikallista sitä taisi mennä. Näin kana saa hyvin maistuvan, makean maun. Anna kanojen maustua vielä hetki pienellä lämmöllä.

Silppua salaatti ja laita syvälle lautaselle. Pilko kirsikkatomaatit sekä puolikas avocado ja asettele ne salaatille. Lisää salaattiin aurinkokuivatut tomaatit ja salaattijuustokuutiot. Lusikoi kanapalat salaatin päälle. Pannulle jääneestä soijahunajaöljy-seoksesta saa maukkaan kastikkeen salaatille, ja sitä kannattaakin muutama lusikallinen salaatin päälle valuttaa.

Viimeistele salaattiannos paahdetulla sipulirouheella (kaupasta valmiina ostettua) ja balsamicolla. Itse käytän salaateissa paksuhkoa, hieman makeaa italialaista Il Caratello -merkkistä balsamicoa. Tietääkseni tuotetta tuo maahan vain muutama yksityinen kauppahallissa putiikkia pitävä yrittäjä. Ainkain Helsingistä Hakaniemen hallista ja Tampereen kauppahallista tuotetta voi löytää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti