maanantai 7. tammikuuta 2013

Herkkukori


Olisin niin halunnut laittaa tämän postauksen blogiini jo ennen joulua, fiilistellä joulun tuloa ja ehkäpä synnyttää muutaman ideanpoikasen lukijoille, jotka pohtivat millä itse muistaisivat läheisiään jouluna. Tämä olisi kuitenkin paljastanut yllätyksen niille, jotka kuusen alta itselleen poimivat tällaisen herkkukorin. Mutta voihan herkkukorilla muistaa raikkaimpiaan myös merkkipäivinä, tuliaisena tai vaikka sitten ensi jouluna. Vuodenajan mukaan korin sisältö myös muuttaa hieman muotoaan.

Herkkukorin kokoaminen oli mukavaa puuhaa. Ainoaksi ongelmaksi muodostui itse asiassa itse korin hankinta. Kriteerinä oli, että se ensinnäkin toimii lahjassa erinomaisesti, mutta myös se että korille on käyttöä myöhemminkin. Katselin paljon erilaisia punottuja koreja, mutta yhtäkään niistä en osannut kuvitella lahjan saajilla myöhemmässä käytössä. Kun mietin asiaa omasta näkökulmastani totesin, että saattaisin itse olla pulassa korin kanssa jälkeenpäin jos sellaisen saisin. Tällaista ongelmaa en halunnut tuottaa lahjansaajille, vaan halusin löytää käytännöllisen korin jolle keksisi monipuolisesti käyttöä sisätiloissa.

Lopulta päädyimme avomieheni kanssa Pentikin myymälään ihan muussa tarkoituksessa ja näimme siellä virkattuja koreja, joita löytyi eri väreissä ja eri kokoisina. Pystyin keksimään korille helposti monta eri käyttötarkoitusta myös herkkukorin tehtävän suoritettuaan, ja lisäksi kori sopisi jokaiselle lahjansaajalle eri värivaihtoehtojen ansiosta. Kyseessä oli Pentikin virkattu Juli-kori.

Lahjan sisällön täytyy näyttää saajaltaan, mutta haluan että ulkoisesti lahja on minun näköiseni. Siksipä minulle on varsinkin jouluisin tärkeää että kaikki antamani lahjat noudattavat samaa teemaa paketoinnin osalta. Tänä vuonna teemavärit olivat helmeilevän kermainen lahjapaperi sekä eriliset punaiset ja kultaiset lahjanarut. Tiimarista löytyi todella upeita leveitä nauhoja, joiden reunoissa kulki ohut rautalanka mahdollistaen kauniin muotoisten rusettien muotoilun. Jos vain voisin, paketoisin joululahjoja aina. Alla olevissa hillopurkeissa on Sinellistä ostettua valkoista harsoa, jossa on kultaisia lankoja seassa. Nauha on Tiimarista.

Tämän joulun herkkukorin valmistelut aloitin jo heinäkuussa mansikkahillon teolla. Teimme perinteisen mansikoiden poimintareissun Tuusulaan Juhmon marjatilalle äitini kanssa. Se kesäinen aamupäivä mansikkapellolla oli niin helteinen ja kuuma, aivan tuuleton ja taivas täysin pilvetön. Hillon teko jatkui mökillä Jaalassa mustikoilla, ja viimeiset hillot valmistuivat Sysmässä luumuista. Herkkukoreihin päätyikin lopulta pieniä sieviä purkkeja etiketeillä "hilloa Tuusulan mansikoista", "hilloa Jaalan mustikoista" ja "hilloa Sysmän luumuista".

Hillojen lisäksi herkkukorin sisältöön kuului seesam-rosmariini näkkileipiä, pistaasi-karpalo cantuccineja sekä marjalikööriä, joka pullotetaan kesän lopussa ja sen valmistuminen vie joulukuun alkuun.

Viimeisen silauksen herkkukorit saivat sellofaanista, johon käärin valmiit, pakatut korit.

Pistaasi-karpalo cantuccini


Tämän ohjeen kaivoin esille reseptiarkistostani, joka sisältää erinäisiä revittyjä sivuja ja leikattuja sivun kappaleita erinäisistä lehdistä joita olen sattunut lukemaan. Tämän ohjeen löysin vuosi sitten joulukuussa selaillessani jonkun lehden joulunumeroa. Ohje vaikutti mahdottoman herkulliselta ja kauniilta. Tästä ohjeesta poiketen keksien päälle oli sulatettu suklaata ja koristeltu pähkinöillä ja marjoilla. "Kuin koruja", sanottiin artikkelissa. Vaan tällä kertaa suklaakuorrute sai jäädä, sillä en halunnut ottaa riskiä että suklaa sulaa herkkukoriin odotellessaan. Ihania kekseistä silti tuli, suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä "italialaisia korppuja" eli hieman kovempia, makeita ja suuria sattumia sisältäviä keksejä.

100 g voita
1,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
1,5 dl kuivattuja karpaloita


Ota voi pehmenemään hyvissä ajoin. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon ykistellen.

Yhdistä jauhot, laivinjauhe ja suola. Lisää ne vaahtoon puolitettujen pistaasien ja karpaloiden kanssa.Taikinan sekoittaminen kävi helposti taikinakkoukulla.

Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile niistä kaksi tankoa. Aseta tangot vierekkäin leivinpaperille ja paina tankoja hieman litteämmiksi.

Paista uunin keksitasolla 20-30 minuuttia. Ota pelti uunista ja leikkaa tangot parin sentin viipaleiksi. Asettele paloja hieman erilleen toisistaan ja laita vielä noin 10 minuutiksi uuniin, kunnes keksit ovat kuivia. Anna keksien jäähtyä.

Seesam-rosmariini näkkileipä


Olin jo pitkään halunnut leipoa itse näkkileipää, ja nyt viimein sain hyvän syyn herkkukorin varjolla ottaa hieman aikaa ja kokeilla näkkileivän tekoa. Kuten tavallista, selailin erilaisia reseptejä netsitä ja parhaimmalla kuvalla ja mielestäni houkuttelevimmilla ainesosilla varustettu resepti pääsee testiin. Tämän ohjeen alkuperäinen versio "Ihana näkkileipä" löytyy siis osoitteesta Maku.fi.

3 tl anista
1 rkl fenkolinsiemeniä
12 g hiivaa
5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
6 dl hiivaleipäjauhoja

voiteluun:

3 kpl valkuaisia
tilkka vettä

koristeluun:

1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
3 rkl rosmariinia
merisuolaa


Mittaa anis ja fenkoli mortteliin ja jauha niitä jotta ne rikkoituisivat hieman.

Mittaa kädenlämpöinen vesi isoon kulhoon ja liota hiiva siihen. Lisää hunaja, mausteet ja suola.

Sekoita jauhot toisessa kulhossa keskenään ja lisää desi kerrallaan taikinan joukkoon. Paras työkalu taikinan vaivaamiseen on oma käsi, mutta suosittelen käyttämään kumihanskaa tätä tehdessä. Tahmea taikina on paljon mukavampi ja helpompi irroittaa hanskasta. Varsinkin pitkillä kynsillä varustetuille naisille kumihanskan käyttö on suositeltavaa. Lisää jauhoja kunnes taikina ei enää ole tarttuvaista.

Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.

Sillä välin paahda seesaminsiemenet, pellavansiemenet ja rosmariini pannulla. Muista käännellä siemeniä tiuhaan sillä ne tummuvat kuumalla pannulla nopeasti. Seesaminsiemenet rupeavat poksumaan kuumentuessaan, joten siinä vaiheessa koin itse tarpeelliseksi lopettaa siementen paahtamisen.


Kauli taikinasta ohut levy ja paina siitä muotin avulla pieniä lättyjä. Käytä apuna riittävästi jauhoja, jotta taikina ei tartu pöytään tai kaulimeen. Pyyhi irtojauhoja taikinan pinnalta pois ennnen pellille asettamista, sillä jauho palaa herkästi kuumassa uunissa.

Pistele lättyihin haarukalla reikiä. Näin näkkärit ovat uunista tullessaan litteitä, ilman pistelyä uunista tulee ulos pieniä ilmatyynyjä kun taikinaan on jäänyt ilmaa sisälle. Voitele valkuais-vesiseoksella ja ripottele päälle pannulla paahdettuja siemeniä sekä sormisuolaa. Ole varovainen suolan annostelun suhteen, näkkärit eivät tarvitse kuin muutaman murusen suolaa pinnalleen.

Paista näkkäreitä 250 asteessa 5-7 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa ja seuraile näkkäreiden tummumista, näiden pienten reunat tummuvat hyvin nopeaan.

Jäähdytä näkkärit tasaisella alustalla. Esimerkiksi leivinpaperilla peitetty pelti toimii hyvin. kun pelti on täynnä, aseta näkkäreiden päälle uusi leivinpaperi ja lado näkkäreitä siihen uudeksi kerrokseksi.

Tarjoiluehdotus: Näkkärin päällä nautittavaksi sopivat kaikki juustot, mutta erityisesti brie sekä Castello Ruohosipuli tuorejuusto kera luumuhillon (uskokaa tai älkää!) sopivat näkkärin päälle kuin unelma.



Herkkukoriin näkkärit pääsivät pienissä sellofaanipusseissa etiketin sekä maustelistauksen kera.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Paahdettu chévre sekä punajuuret


Vietin viime viikonlopun Helsingissä vanhempieni luona ja sain jälleen kassillisen ruokaa tuotavaksi mukanani Lahteen. Viikonlopun tähteiden lisäksi äiti oli pakannut mukaani punajuuria, jotka halusin valmistaa tavalla, jolla muistin äitinikin aina ne valmistavan. Näitä uunissa paahdettuja punajuuria ei voita mikään muu paitsi ätini valmistamat rakuunaporkkanat. Tuttavallisemmin "yrttiporkkanat" ovat olleet minun ja veljeni herkkua niin kauan kuin pystyn vain muistamaan. Yritin itsekin tehdä näitä porkkanoita kerran, mutta tulos ei maistunut lainkaan samalta, enkä sen jälkeen ole niiden valmistamista yrittänytkään. Mutta kyllä joku päivä vielä...

Chévren resepti taas on kotoisin eräästä vanhempieni luona vietetystä illasta, kun osallistuimme koko perheen voimin ruoanlaittoon ja isälle annoimme tehtäväksi vahtia chévrekiekkojen paahtumista uunissa. Olimme monesti aikaisemminkin lämmittäneet chévreä uunissa, mutta tällä kertaa isä päätti omistautua tehtäväänsä oikein kunnolla ja etsi jostakin ohjeen, jolla chévrestä tuli aivan mahdottoman hyvää. Reseptiä minulla ei tähän hätään ollut, mutta soveltamalla sain aikaiseksi aika hyvän lopputuloksen, jossa maut olivat kohdillaan.

Paahdettu chévre saksanpähkinöiden sekä makean balsamico-hunajahunnun kera muodosti täydellisen makuyhdistelmän paahdetun punajuuren kanssa. Suosittelen lämpimästi, tämä oli todellinen Nam-elämys!

Tästä määrästä riittää kahdelle hengelle.

2 punajuurta
oliiviöljyä
sormisuolaaa
mustapippuria

3 cm kiekko chévreä
luomu hunajaa
balsamicoa
saksanpähkinöitä

erilaisia salaatteja
muutama basilikan lehti

Kuori ja paloittele punajuuret. Laita punajuuret syvään mikronkestävään astiaan pienen vesitilkan kera. Ripottele päälle sormisuolaa ja mikrota noin 5 minuuttia (ei täydellä teholla jos mahdollista).

Laita mikrotetut punajuuret uunivuokaan (ilman nestettä) ja ripottele päälle oliiviöljyä, mustapippuria ja sormisuolaa. Paista uunissa 200 asteessa kunnes punajuuret ovat kypsyneet ja saaneet väriä.

Valmista seuraavaksi chévre. Halkaise chévre kahdeksi, noin 1,5 cm:n paksuiseksi kiekoksi. Aseta kiekot leivinpaperin päälle uunipellille.

Sekoita kulhossa juokseva hunaja sekä tilkka balsamicoa keskenään. Lusikoi ja levitä seos chévrekiekkojen päälle.

Hienonna saksanpähkinät joko morttelissa tai veistä käyttäen. Asettele chévrekiekkojen päälle keko murskattuja saksanpähkinöitä.

Laita chévret uuniin vasta kun punajuuret näyttävät valmiilta. Siirrä punajuuret uunin keskitasolta alemmas ja aseta chévret uunin yläosaan. Paista muutama minuutti tai kunnes juusto sekä pähkinät ovat saaneet hieman väriä. Kannattaa varoa etteivät chévret sula liikaa, sillä silloin niitä on hankala nostaa lautaselle. Kannattaa siis vahtia chévrejä uunin vieressä niiden paistumisen ajan.

Asettele chévret sekä punajuuret erilaisten, revittyjen salaattien ja basilikan lehtien päälle, joita on maustettu oliiviöljyllä, balsamicolla, sormisuolalla sekä mustapippurilla. Nauti heti, jotta chévre sekä punajuuret ovat vielä lämpimiä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Kuivatut omenat


Olen aina pitänyt kuivatuista omenoista, ja edelleen jouluisin, kun äitini tekee kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä asetelman puiseen tarjoiluvatiin, muistaa hän laittaa sinne myös kuivattuja omenoita minua varten.

Kokeilin jo pari syksyä sitten kuivata itse omenoita tällä ohjeella, ja lopputulos oli todella onnistunut. Sitruunan kirpeys antaa mukavaa raikkautta omenan omalle maulle, ja hunajan makeus tasoittaa hieman tätä pirkeyttä.

Hyvin kuivatut omenat säilyvät ainakin muutaman kuukauden suljetussa pussissa. Pidempään en ole raaskinut enkä malttanut kokeilla omenoiden säilymistä vaan ne on yleensä aika nopeasti syöty pois, sellaista herkkua kun mielestäni ovat!

Koska en itse omista kuivuria, on äitini tänä syksynä kuivattanut minulle omenoita tällä reseptillä. Suuri kiitos siis äitille näistä herkuista! Kuvan taka-alalla näkyy myös äitini kuivaamia omenoita, joita ei ole maustettu millään ja ne on jätetty paksummiksi ja pehmeämmiksi kuin etualalla olevat, tämän ohjeen mukaan tehdyt. Mausteita tai ei, kuivatut omenat ovat aina ihan parhaita.

Suuri kiitos myös veljelleni, joka toi reissultaan minulle teetä, jonka kanssa sitruunaiset omenat sopivat erinomaisesti nautittaviksi!

kotimaisia omenoita
sitruunan mehua
hunajaa

Pese omenat ja poista niistä siemenkota omenaporalla. Älä kuitenkaan kuori omenoita. Leikkaa omenoista ohuita siivuja.

Purista sitruunasta mehu ja sekoita siihen pieni määrä hunajaa. Uita omenasiivuja hetki sitruunan mehussa ennen kuin laitat ne kuivuriin kuivumaan. Omenasiivut ovat kuivuneet tarpeeksi kun ne ovat muuttuneet koviksi. Kuivauksen jälkeen omenasiivut kuitenkin imevät ilmasta kosteutta itseensä ja pehmenevät siitä hieman.

Shanghai


Veljeni pääsi koulunsa kautta kahden viikon ekskursiolle Shanghaihin enkä olisi millään malttanut odottaa mitä ihanuuksia veljeni keksisi tuoda tuliaisina. Olin toivonut syömäpuikkoja ja "lepuuttajia", joiden olemassaolo on suomalaisissa kaupoissa täysin ignorattu. Olin myös toivonut yllätys-yllätys teetä, ja tämänkin toiveen oli veljeni kuullut.

Eikä hän tuonut mitään tavallista puruteetä, vaan "teekukkia", jotka avautuvat pallomaisesta muodostaan kukaksi kuumassa vedessä. Samantyyppisiä "teekukkia" myydään myös Suomessa, esimerkiksi Stockmann myy erinäköisiä ja -makuisia kappaleita Herkku-osastollaan.

Mutta nämä "teekukat" ovat kyllä vertaansa vailla ihan kaikessa. Kiinasta tuodut pienien vesimelonien näköiset pallot olivat niin söpö näky kun avasin rasian, jonka veljeni minulle ojensi. En saanut katsettani irti vuorottelevista vaaleista ja tummista raidoista sekä kirkkaan pinkistä navasta. Tuoksu "teekukissa" oli makea ja hieman heinäinen.

Eikä "teekukka" ollut pahannäköinen käytössäkään. Se aukesi yllättävän nopeasti ja vihreät "lehdet" muuttivat värinsä yhtenäiseksi. Pinkki kukka sen sijaan pysyi yhtä räikeänä ja skarppina ihan loppuun saakka. Eikä makukaan ollut huono. Odotin hentoa makua, mutta se olikin yllättävän voimakas, ja vettä piti lisätä aina kun kuppi oli enää puolillaan, muuten tee muuttui kitkeräksi. Olisihan "teekukan" voinut nostaa kupista poiskin, mutta mielestäni tämänkaltaiset teet ovat tarkoitettu tuomaan maun lisäksi myös esteettisyyttä teehetkeen.

Luumu-kaurapaistos vol. 2


Olen säilyttänyt muutama viikko sitten poimimiamme luumuja parvekkeella sekä jääkaapissa, ja ne ovat säilyneet todella hyvin. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat käyttökelpoisia, ja niistä suurimman osan käytinkin tähän paistokseen.

Uhkasin tehdä aiemmin leipomastani luumu-kaurapaistoksesta omanlaiseni version eli hieman terveellisemmän paistoksen. Vanhemmiltani saadut tuliaiset pääsivät käyttöön ja sopivat todella hyvin tähän versioon paistoksesta. Varsinkin saksanpähkinät olivat mitä herkullisin lisä tähän jälkiruokaan!

500 g tuoreita luumuja
3 rkl luomu hunajaa
2 rkl perunajauhoja
kanelia
tuore vaniljatanko

25-40 g voita
kaurahiutaleit
1,5 rkl fariinisokeria
noin 1 dl kuorittuja saksanpähkinöitä
kanelia

Pese ja halkaise luumut ja poista niistä kivet. Sekoita luumujen joukkoon hunaja, kaneli sekä perunajauhot.

Halkaise tuore vaniljatanko pituussuunnassa ja keitä sitä 4 ruokalusikallisessa kiehuvaa vettä noin 5 minuuttia. Nosta vaniljatangon palat vedestä ja pyyhi sen sisältä mustat siemenet pois veistä apuna käyttäen. Lisää vaniljansiemenet sekä "vaniljavesi"luumujen joukkoon.

Sulata kattilassa voi ja lisää siihen kaurahiutaleita sen verran, että sulanut voi imeytyy hiutaleisiin, mutta ne eivät kuitenkaan jää turhan kosteiksi. Lisää loput aineet ja sekoita.

Kaada ensin luumuseos uunivuokaan. Ripottele luumujen päälle kauramuru ja laita vielä muutama voinokare paistoksen päälle.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes kaurahiutaleet ovat tarpeeksi paahtuneet. Mitä vähemmän rasvaa on kaurahiutaleisiin verrattuna, sitä nopeammin hiutaleet tummuvat paiston aikana. Vahdi siis luumu-kaurapaistosta paiston aikana jotta kaurahiutaleet eivät pääse palamaan.

Anna luumu-kaurapaistoksen vetäytyä hetki ja nauti vaikka omatekoisen vaniljajäätelön kera. Luumu-kaurapaistoksen voi tehdä etukäteenkin edellisenä päivänä, sillä paistos ei yhtään huonone vietettyään yön jääkaapissa. Kylmänä nautittuna luumu-kaurapaistos ei ole aivan niin kirpeätäkään. Vaikka itse tosin pidin paistoksesta kirpeänä sekä lämpinä kylmän jäätelön kera!