Veljeni pääsi koulunsa kautta kahden viikon ekskursiolle Shanghaihin enkä olisi millään malttanut odottaa mitä ihanuuksia veljeni keksisi tuoda tuliaisina. Olin toivonut syömäpuikkoja ja "lepuuttajia", joiden olemassaolo on suomalaisissa kaupoissa täysin ignorattu. Olin myös toivonut yllätys-yllätys teetä, ja tämänkin toiveen oli veljeni kuullut.
Eikä hän tuonut mitään tavallista puruteetä, vaan "teekukkia", jotka avautuvat pallomaisesta muodostaan kukaksi kuumassa vedessä. Samantyyppisiä "teekukkia" myydään myös Suomessa, esimerkiksi Stockmann myy erinäköisiä ja -makuisia kappaleita Herkku-osastollaan.
Eikä "teekukka" ollut pahannäköinen käytössäkään. Se aukesi yllättävän nopeasti ja vihreät "lehdet" muuttivat värinsä yhtenäiseksi. Pinkki kukka sen sijaan pysyi yhtä räikeänä ja skarppina ihan loppuun saakka. Eikä makukaan ollut huono. Odotin hentoa makua, mutta se olikin yllättävän voimakas, ja vettä piti lisätä aina kun kuppi oli enää puolillaan, muuten tee muuttui kitkeräksi. Olisihan "teekukan" voinut nostaa kupista poiskin, mutta mielestäni tämänkaltaiset teet ovat tarkoitettu tuomaan maun lisäksi myös esteettisyyttä teehetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti