tiistai 12. kesäkuuta 2012

Sunnuntaiset pinaattiohukaiset



Vaikka tässä blogissa haluankin jakaa reseptejä, joissa ruoat on tehty mahdollisimman tuoreista raaka-aineista ja kaikki on alusta asti itse tehtyä, on minun pakko lisätä tänne tämä ohje! Tietty itse tehty taikina ja tuore pinaatti olisivat varmasti mahtavan makuisia yhdessä, mutta nämä letut ovatkin tarkoitettu laitettavaksi kiireisinä päivinä - tai Kelan tukia odotellessa. Kukkaronnyörejä ei siis paljoa tarvitse avata näitä lettusia varten ja makukin on aivan mainio!

Koulussa jo opittiin että pinaattiletut nautitaan puolukkahillon kera. Vaan veljeni oli toista mieltä, ja kun nuorena söimme kotona pinaattilettuja söi veljeni letut omenahillon kanssa. Kauan ihmettelin ja kieltäydyin maistamasta niin epänormaalia makuyhdistelmää, mutta lopulta taivuin. Nykyään omenahillo kruunaa aina kun mahdollista lautaselleni eksyneet pinaattiletut. Olen yrittänyt saada avomiehenikin ymmärtämään tämän hienon makuelämyksen päälle, mutta en ole onnistunut. Hänen perheessään syötiin pinaattiletut aina voin kanssa, ja niin hän syö letut edelleen. Jos minun ei tarvitse syödä lettujani voin kanssa saa hänkin jättää omenahillot kokonaan minun huolekseni.

Tämä ohje löytyy myös Sunnuntain ohukais- ja vohvelijauhe -pussin kyljestä.

1 pss Sunnuntai ohukais- ja vohvelijauhetta
7-8 dl vettä
valkopippuria
suolaa
150 g pakastettua pinaattia

Mitta kulhoon 7 dl kylmää vettä ja kaada ohukais- ja vohvelijauhe kulhoon samalla koko ajan sekoittaen.

Sulata pinaatti mikrossa ja lisää taikinaan. Sekoita. Mausta valkopippurilla ja suolalla maun mukaan.

Jos taikina tuntuu kovin paksulta lisää tarpeen mukaan noin 1 dl vettä ja sekoita. Anna oleutua noin 5 minuuttia.

Paista lettupannulla voita käyttäen. Letun paras osa on pitsinen, rapea reuna, joten älä arkaile voin käytössä! Muista lisätä pannulle voita jokaisen letun välissä.

Nauti pinaattiletut heti, mieluiten omenahillon kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti