sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sweet chili wok ja jättikatkaravunpyrstöt


Avomieheni pyysi minua tekemään pitkästä aikaa jotakin, mitä voitaisiin syödä puikoilla. Niimpä päädyinkin tekemään yhtä favorite ruoistani eli wokkia. Tällä kertaa mieleni teki sweet and sour -tyyppistä kastiketta, mutta oikaisin hieman ja tein oman mixin jääkaapissa olevista aineista sen sijaan että olisin oikeaa hapanimeläkastiketta tehnyt. Taisi olla hyvää, kun avomies muisti vielä nukkumaan mennessä kehua, kuinka hyvää ruokaa olin tehnyt, hih!

Seurakseen vihannekset saivat tänään jättikatkaravunpyrstöjä ja cashewpähkinöitä. Toinen hyvä vaihtoehto olisi ollut broileri ja ananaspalat. Jättikatkaravunpyrstöt olivat tänään kuitenkin oikea valinta, sillä ne onnistuivat todella hyvin ja olivat maukkaampia kuin koskaan aiemmin!

200 g jättikatkaravunpyrstöjä (Rainbow, pakaste)
40 g inkivääriä
1/2 tuore chili
2 porkkanaa
purjo
1/2 kesäkurpitsa
1/2 dl cashewpähkinöitä
soijakastiketta
thai sweet chili -kasteiketta
1 tl kalafondia
vettä
(vehnäjauhoja)

Sulata jättikatkaravunpyrstöt - voit upottaa pakastepussin kuumaan veteen, jolloin selviät puolella tunnilla. Kuivaa pyrstöt kevyesti ennen pannulle asettamista. Aloita paistaminen samaan aikaan kun wokin ensimmäiset raaka-aineet menevät viereiselle pannulle. Paista pyrstöjä oliiviöljyssä kunnes ne alkavat saada hieman rapeaa pintaa. Lisää joukkoon soija (saa laittaa reilusti) ja anna pyrstöjen muhia nesteessä miedolla lämmöllä koko wokin paistamisen ajan.

Itse koen helpoimmaksi pilkkoa kaikki raaka-aineet valmiiksi ennen kuin aloitan paistamisen - laitan raaka-aineet pieniin kulhoihin odottamaan vuoroaan päästä paistinpannulle ja näin vihannesten lisääminen käy nopeasti ja kätevästi. Aloita kuorimalla inkivääri ja pilko pieniksi suikaleiksi. Pilko myös porkkanat, purjo ja puolikas kesäkurpitsa sen kokoisiksi suikaleiksi, että niitä on mukava syödä puikoilla. Muista pestä purjo hyvin mullasta. Helpoiten se käy, kun pilkkomisen jälkeen heität purjosuikaleet siivilään ja huljutat niitä hetken veden alla.

Kuumenna oliiviöljy pannulla ja laita inkivääri ja chili ensimmäisenä pannulle. Anna paistua pari minuuttia välillä sekoitellen. Lisää purjo ja porkkana, anna paistua reilut viisi minuuttia. Lisää kesäkurpitsa ja paista vielä muutama minuutti.

Lisää vihannesten sekaan noin 1 dl vettä, 1 tl kalafondia, (iso) loraus soijakastiketta sekä thai sweet chili -kastiketta. Pyörittele niin että ainekset sekoittuvat vihanneksiin. Anna maustua hetki ja maista. Oman maun mukaan voi lisäillä vettä, soijaa ja thai sweet chili -kastiketta. Itse halusin korostaa soijan makua, joten laitoin sitä aika runsaasti. Laitoin myös lisää vettä, jotta herkullista kastiketta tulisi enemmän. Suurustin kastikkeen vielä jauhoilla (sekoita noin 1 rkl jauhoja lasissa veden kanssa ja lisää pannulle sekoittaen kunnolla).

Kun kastikkeen maku on mielestäsi kohdillaan, kaada viereiseltä pannulta jättikatkaravunpyrstöt wokkiin. Lisää viimeisenä cashewpähkinät. Tarjoile kokojyvänuudeleiden tai tumman riisin kera. (Nuudelien keitinveteen kannattaa myös lorauttaa tilkka soijakastiketta antamaan makua.)

2 kommenttia:

  1. Nyt on tätäkin versiota kokeiltu! NAM! Tuli tosi hyvää! :) Laitoin kalafondin tilalle kalakastiketta, kun kaupassa ei ollu fondia.

    Tykkään näistä sun resepteistä. Kokeilin myös kanelipannukakkua. Tosin tein sen rasvattomaan maitoon ja käytin omega-3-munia. Ja lisäsin myös kardemummaan. Hyvää oli, päälle laitoin vaniljajätskiä ja omenahilloa (siinä oli myös kanelia, sopi hyvin yhteen). :)

    -Saara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä että onnistui rapuset! Ne on vaan niin hyviä :P Varsinkin noi isot hännälliset tulee tosi mehukkaiksi!

      Aattelin kans ite laittaa kardemummaa siihen pannariin mut koska yleensä kippaan sitä aivan liikaa kaikkeen mihin sitä laitankaan niin jätin tällä kertaa väliin :D Mut uskon että oli taatusti hyvää! Ensi kerralla kun on vanhaa maitoa jääkaapissa niin kokeilen itsekin.... :)

      Poista